Miten käytän tahdonvoimaani fiksusti?

Miten käytän tahdonvoimaani fiksusti?

  • Hukka
  • Tahdonvoimaa voisi kuvailla kyvyksi valita kahden eri halun väliltä. Sen ansiosta kykenemme sanomaan ei akuuteille houkutuksille sekä nopeille nautinnoille, jotka vievät meitä kauemmas tavoitteestamme. Vastaavasti pystymme myös säilyttämään fokuksen tavoitteellisessa toiminnassa, vaikka se aiheuttaisi hetkellisen pettymyksenkin.

    Tahdonvoima on hupeneva luonnonvara

    Tahdonvoima on puoleksi oikeaa asennetta ja puoleksi kykyä kontrolloida itseään ja valintojaan. Se on kuin lihas, joka myös väsyy käytössä. Ylirasittuneena tämäkin ”lihas” sakkaa ja johtaa ei-toivottuun toimintaan, kuten treenien skippaamiseen tai holtittomaan herkutteluun. Ne puolestaan syövät itseluottamusta ja ruokkivat itsensä syyttelyä ja vähättelyä eli toimintoja, joiden tiedetään haittaavan sekä horjuttamaan pysyvää muutosta.

    Motivaatio Hukassa?

    Kun motivaatio on hukassa, ei sen ilmaantumista kannata vain jäädä odottelemaan. Jos päättäisimme toimia jokaisen asian suhteen vasta sitten kun meillä on riittävästi motivaatiota, jäisivät monet mukavatkin asiat tekemättä ja kokematta. Ja kun kerran motivaatio ei estä meitä toimimasta, voisimme joka tapauksessa hoitaa homman, huvittipa meitä tai ei?

    Rima alas vai tarvitaanko rimaa ollenkaan?

    Monesti toiminnan aloittaminen ja itse liikkeelle lähteminen vaatii eniten motivaatiota. Kun lähtemisen alkukitka on selätetty, voi motivaatio itse asiassa löytyäkin juuri tekemisen ilon kautta. Tämän vuoksi tahdonvoimaa kannattaa käyttää liikunnan osalta juuri liikkeelle lähtemiseen ja ravitsemuksen skarppaamisen osalta säännöllisessä ruokailurytmissä pysymiseen, muttei niinkään liikunnan tai ravitsemuksen sisältöön.

    Jos esimerkiksi juoksuohjelman mukaiselle lenkille tuntuu olevan vaikea lähteä, voisitko sopia itsesi kanssa, että lähdet ainakin vartiksi kävelemään? Kun olet ulkona lenkkivaatteet päällä ja kävellyt vartin, voit kysyä itseltäsi, käännytäänkö takaisin kotiin vai juostaanko kuitenkin se suunniteltu, kolmen vartin mittainen lenkki.

    Voiko motivaatioon luottaa?

    Emme voi luottaa pelkkään tahdonvoimaamme, emmekä siihen, että sen avulla jaksaisimme päivästä toiseen toistaa hyvinvointimme kannalta oleellisia rutiineja. Sen sijaan voimme luottaa rutiineihin ja pienten tekojen toimivuuteen, kunhan ne toistuvat riittävän usein. Harvalla olisi tahdonvoimaa pestä hampaansa aamuin ja illoin, ellei tavaksi juurtunut rutiini helpottaisi hinkkaamisen kitkaa aivan oleellisesti.

    Luo itsellesi voittava kasvusysteemi

    Kun jokin toiminta on muodostunut tavaksi, emme enää tarvitse juurikaan motivaatiota sen suorittamiseksi. Rutiinien luomisen lisäksi voimme käyttää hyödyksi esimerkiksi sosiaalista painetta, palkitsemista, suunnitelmia ja päättäväisyyttämme taataksemme toiminnan säilyvyyden. Jos käytetään esimerkkinä säännöllistä liikuntaa arjessa, voimme esimerkiksi sopia viikoittaiset treenit ystävämme kanssa, voimme palkita itsemme hieronnalla joka kerta, kun onnistumme kuukauden ajan pysymään liikuntatavoitteessamme, voimme jo etukäteen suunnitella liikuntakerrat kalenteriin ja joskus voimme vain päättää lähteä liikkeelle, vaikkei yhtään huvittaisikaan.

    Hyväksy motivaation aaltoileva luonne

    Sen sijaan, että käyttäisimme valtavasti aikaa ja energiaa etsiäksemme motivaatiota ja yrittääksemme saada sen pysymään mahdollisimman korkealla tasolla, ehkä järkevämpää olisikin vain hyväksyä sen aaltoileva luonne. Meidän kannattaa siis varautua jo ennalta eteen tuleviin motivaatiokuoppiin ja käyttää aikamme sekä energiamme toiminnan pysyvyyden varmistamiseen, olipa meillä sitten motivaatiota tai ei.

    Kuinka käytän tahdonvoimaa fiksusti?

    Kuinka sitten saamme itsemme tekemään fiksuja valintoja nopeiden nautintojen, hetken himojen ja kaikkien houkutusten keskellä? Kun rima on laskettu tarpeeksi alas, emme juurikaan tarvitse tahdonvoimaa päämäärän saavuttamiseksi. Ja kun tekeminen on riittävän kivaa, motivoi itse tekeminen eikä lopputulos tai tulevat saavutukset. Tällöin on saavutettu sisäisen motivaation eli tekemisen ilon taso, jolloin tekeminen itsessään palkitsee, ei pelkästään päämäärän saavuttaminen.

    Kuten mainittua, tahdonvoimaa kannattaa käyttää säästeliäästi ja fiksuihin kohteisiin. Liikunnan osalta itsekuri kannattaa kohdentaa liikkeelle lähtemiseen, muttei liikunnan tehoon taikka kestoon. Kun saamme itsemme liikkeelle ja suhteutamme liikunnan sisällön voimavaroihimme, tarjoaa liikunta meille lisää energiaa ja voimavaroja. Se helpottaa jatkossa liikkeelle lähtemistä ja mahdollistaa pian myös tehokkaammat treenit.

    Ravitsemuksen osalta vastaava sääntö kuuluu: käytä tahdonvoimaa säännöllisessä ruokailurytmissä pysymiseen, älä kieltäytymisiin, välttelemiseen tai rajoittamiseen. Säännöllinen ruokailurytmi auttaa jo itsessään korjaamaan ravitsemusmuutoksen seuraavia tavoitteita, riittävää energian saantia, syömisen monipuolisuutta sekä ravitsemuksen laatua.

    Näiden ohjeiden avulla sinulla on tahdonvoimaa käytettävissäsi silloin, kun sitä oikeasti tarvitaan.


    Liikuntakeskus Hukan ammattitaitoiset valmentajat apunasi!

    Ammattitaitoiset valmentajamme ovat Hukassa sinua varten. Hukan valmennuspalveluista löydät taatusti itsellesi sopivan kokonaisuuden – etsitpä yksilövalmennusta, pienryhmävalmennusta, verkkovalmennusta tai yksittäistä kuntosaliohjelmaa. Jäsenyyteen sisältyvän veloituksettoman valmennuskonsultaation avulla kartoitamme sinulle parhaiten sopivan valmentajan ja valmennuspalvelun, jonka avulla matkasi kohti tuloksia voi alkaa!

    Lue lisää valmennuspalveluistamme täältä! 

     

    08 4152 2001

    Kysyttävää? Soita, me autamme!